Etkö kaipaakin tyhjyyden aavoja

Johdatus aiheeseen "Regal", lyhyt oppimäärä

Laipni lūdzam/bienvenue/hoş geldiniz/witajcie/oikein sydämellisesti tervetuloa! Läpi suurten seikkailujen ja sanoinkuvaamattomien vaikeuksien (tai sitten ihan nappia painamalla, mutta no) olet taistellut tiesi Regaliksi ristittyyn nurkkaukseen, jonka olemassaolon perimmäinen tarkoitus on haastaa ihmisiä lukemaan. Kaikki sata *insert random thing here* vuodessa -jutut taitavat olla jo vähän niinkuin so last season, mutta kyllä kirjoja käsittelevään sellaiseen löytyy takuulla osallistujia - eikö löydykin?

Mikäli yhtään alkoi kiinnostamaan, scrollaile ihmeessä alemmas. Kaikki olemassaolon kannalta elintärkeä informaatio on koottu tälle yhdelle sivulle, joten linkkien taakse kurkkimisenkaan vaivaa ei tarvitse nähdä. Areena on teidän, temmeltäkää vapaasti!

illan isäntä Raiku - vieraskirja

Yllään vain hiljaisuus kaikkeuden

Eli mitä, missä, miksi ja milloin tämä nyt siis on

1. Idea on siis lukea vuoden (365 päivän/12 kuukauden) aikana yhteensä 10 000 sivua. Netissä pyöri aikoinaan parikin "Lue sata satasivuista kirjaa vuodessa!" -tyyppistä haastetta, ja olinpa peräti itsekin mukana moisessa. Loppujen lopuksi idea ei kuitenkaan oikein toiminut, sillä kirjojen sivumäärä vaihtelee, ja tällaiselle allekirjoittaneen kaltaiselle, sivumäärältään keskimäärin 400-sivuisia teoksia ahmivalle sata kirjaa vuodessa oli aika paljon. Regal onkin siis oikeastaan vain tuo sama haaste omien mieltymysteni mukaiseksi muokattuna.

2. Mukaan liittyäksesi tarvitset jonkinmoisen sivun, jolta voi edistymistäsi seurata.

3. Regaliin voi ilmottautua mukaan milloin vain. Haaste alkaa siis päivästä jona ilmottauduit ja loppuu tasan vuoden päästä, esim. 4.4.2010 - 4.4.2011. Ilmoittautumispäivä muuten meinaa sitä päivää, jona sanot "Tahdon" vieraskirjassa, ei sitä, jona minä kera keisarillisen peukaloni annan hyväksyntäni. En välttämättä ehdi tarkistamaan vieraskirjaa päivittäin, en edes viikottain jos oikein kiire on, eikä ole kiva odotella sormet syyhyten lukemaan pääsemistä kun ylläpitäjä huitelee pitkin maita ja mantuja ajatukset jossain ihan muualla.

4. Haasteeseen mukaan otettavia kirjoja ei ole tarkoitus rajata sen kummemmin: kunhan lukemasi opus on jonkinmoinen kaunokirjallinen teos, lasketaan se mukaan. Sivumäärällä, kirjan aiheella, alkuperällä tai millään vastaavalla ei juurikaan väliä ole. Ja minun puolestani passaa mainiosti sekin, että kaikki 10 000 sivua tulevat täyteen samaa kirjaa lukemalla - jos siis luet vaikka jonkun Potterin useampaan kertaan vuoden aikana, lasketaan se luonnollisesti mukaan haasteeseenkin useamman kerran.

5. Itse liittyminen tapahtuu veraskirjan kautta. Kotisivu-kenttään laitettavan sivusi osoitteen lisäksi pyydän nimimerkkisi sekä sähköpostiosoitteesi, joista kaksi ensimmäistä päätyvät alla komeilevaan osallistujalistaan.

6. Luetuista kirjoista ei tarvitse kummoisia sepustuksia kertoilla, mutta seuraavat olisi hyvä mainita:
a) kirjan nimi
b) kirjoittaja
c) suomentaja (jos on)
d) sivumäärä
e) päivämäärä, jona sait kirjan luettua
Lisäksi jonkinlainen 3 000 sivua luettu, 7 000 jäljellä! -tyyppinen ilmoitus sivun alussa olisi hyvä ihan siitä syystä, että vierailija saa jonkinmoisen kokonaiskuvan edistymisestäsi ilman että plussailee ensin yhteen kaikkien lukemiesi kirjojen sivumäärät. Omat mielipiteet, lainaukset yms. ovat tietysti kiva lisä ja mieluista luettavaa, mutta ei niitä pakko ole laittaa. Näiden lisäksi sivulla tulisi olla linkki Regaliin. Muutoin toteutus on - luonnollisesti - täysin vapaa.

7. Regalin on tarkoitus innostaa ihmisiä tarttumaan kirjoihin ja löytämään sivuilta uusia maailmoja uusine ajatuksineen, ei saamaan aikaan tuskaista hiki otsalla lukemista "koska haaste täytyy saada loppuun". Kukaan ei kuole jos et onnistu, ja väitänpä jopa, ettei naurakaan. Ottakaa rennosti ja nauttikaa kirjoista, ja jos tuntuu että aika ei riitä haasteeseen, jättäkää se kesken ja jatkakaa lukemista omaan tahtiinne. Peace! ♥

Kuinka on elävä suonissa veri

Ne onnettomat Regaliin liittyneet löydät tuosta alta

Eli siis nimi, sivu sekä päivä, jona haasteeseen on liitytty. Numerojärjestys tulee ihan liittymisen perusteella (ekana ensimmäisenä liittynyt jne).

1. Swildy - www - 22.10.2010
2. net - www - 7.11.2010

On ruhtinaat suistuva istuimiltaan korkeilta ja kylmiltä

linkitys ja sen suorittaminen

Kuten jo kertaalleen todettiin, tulisi sivuillasi olla linkki Regaliin. Osoitehan on siis http://yksinpuhelu.webs.com. Tekstilinkki käy mainiosti, mutta alta löytyy myös muutama nappi joita voi halutessaan käyttää. Ethän kuitenkaan suoralinkitä, kiitos!

88 x 31


regal c raiku - jätä kopiointi, jookos kookos?